maanantaina 20. huhtikuuta 2009

VALTUUSTOALOITE: Avoimmuuden ja hyvinvoinnin korostaminen monikulttuurisuuden sijaan Oulun kaupunkistrategian 2015 visiossa

Jätin seuraavan (lähinnä kosmeettisen) valtuustoaloitteen Oulussa 20.4.2009:

AVOIMMUUDEN JA HYVINVOINNIN KOROSTAMINEN MONIKULTTUURISUUDEN SIJAAN OULUN KAUPUNKISTRATEGIAN 2015 VISIOSSA


Kaupunkistrategian mukaan Oulun visio vuodelle 2015:

”Oulu on pohjoisen Euroopan elinvoimaisin kaupunkiyhteisö, jossa on asukkaiden tarpeista lähtevät Suomen kehittyneimmät palvelut ja tasapainoinen talous. Oulu on ihmisten ja yritysten maailmanlaajuisesti verkostoitunut kaupunki, joka muodostaa huippuosaamiseen perustuvan innovaatioympäristön eri toimijoille. Oulu on kansainvälinen, monikulttuurinen, suvaitsevainen ja viihtyisä kaupunki. Oulun kaupunkistrategian mukaisesti toimintamme keskeisiä arvoja ovat luovuus, rohkeus, yhteisöllisyys ja suvaitsevaisuus.”

Esitän, että Oulun kaupunki poistaa kaupunkistrategian 2015 visiossa mainitun termin ”monikulttuurinen”, koska termi on merkitykseltään ja sävyltään hyvin negatiivinen eikä sen korostaminen kaupunkistrategian visiossa tuo Oululle myönteistä mainosarvoa ulkopuolisten silmissä. Haluammehan, että Oulu tunnetaan tulevaisuudessa laajalti maailmalla turvallisena, hyvinvoivana ja houkuttelevana kaupunkina.

Kuten muualla Euroopassa on havaittu, hallitsematon maahanmuutto, maahanmuuttajien huono integroituminen yhteiskuntaan ja näistä seuraava monikulttuurisuus on käytännössä rahaa nielevä ja erilaisia konflikteja synnyttävä asia. Se on aiheuttanut ympäri Eurooppaa paljon erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia: sosiaalisia ongelmia, syrjäytymistä, slummiutumista, maahanmuuttajaryhmien korkeaa työttömyyttä ja suurta rikollisuusastetta kantaväestöön verrattuna sekä etnisiä mellakoita. Oulun kaupunkistrategian vision tarkoituksena ei liene korostaa näiden edellä mainittujen ongelmien hyväksymistä tai näiden pitämistä hyvänä asiana.

Esitän, että Oulun kaupunkistrategian 2015 visiossa mainittu termi ”monikulttuurinen” korvattaisiin positiivisilla termeillä, kuten ”avoin” ja ”hyvinvoiva”. Oulun kaupungin tulisi jatkossa myös käytännön tasolla monikulttuurin vaalimisen sijaan keskittää painoarvo maahanmuuttajien integroitumiseen.